Neidonkeitaan hallitoiminta jää tauolle

LUS ry:n Neidonkeitaan hallitoiminta jää tauolle toistaiseksi 8.3.2021 alkaen. Eli uusien koronarajoitusten myötä laitamme myös Norppatoiminnan tauolle toistaiseksi. Seurataan tilannetta ja toivotaan parasta.

    Kesäleiri 2021 järjestetään (jos korona ja Ahti suo) 14.- 20.6.

    Paikkana jo aikaisempina vuosina tutuksi tullut Prediumin mökki pihapiireineen.

    Käy laittamassa alustava ei sitova ilmoittautuminen. Tieto mukaantulevien määrästä edes suunnilleen on järjestäjille tärkeä. Nyt voi laittaa merkintä kalenteriin ja loma-anomukset vetämään.

    HUOM! Meriturvasukellukset sekä sukelluskurssit ovat toistaiseksi peruttu koronavirusepidemian takia!

    Tiedotteet

    Pahenevan koronatilanteen vuoksi Lohjan kaupunki suosittaa harrastustoiminnassa kasvomaskeja, 2m etäisyyksiä, ryhmien yhteisharjoittelun välttämistä sekä pukutilojen käytön minimoimista. LUSin hallitoiminta ei valitettavasti oikein toimi noilla ohjeilla joten laitamme suosiolla hallitoiminnan tauolle. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja jos tilanne myöhemmin sallii niin voimme ehkä jatkaa hallitoimintaa.
    Syyskokous pidetään Jitsi Meetin avulla etäkokouksena. Osoitteen löydät kotisivujen etusivulta. Esityslista tulee sähköpostitse jäsenistölle. Tervetuloa mukaan etänä, mutta mukavasti vaikka kotisohvalta!
    Sekä Norppaharjoitukset että kaikki muu toiminta Neidonkeitaalla on pysähdyksissä 13.3.2020 alkaen kunnes viirukset on taltutettu.
    Ei hallivuoroa eikä Norppatoimintaa perjantaina 1.11.2019 koska Neidonkeitaalla on Halloween-pirskeet koko illan.
    Neidonkeitaan syksyn hallivuorot jatkuvat 16.8. Huomioikaa Neidonkeitaan parkkipaikan syksyllä alkava 4h parkkiaikarajoite, kiekko näkyville!
    RSS

    LUS Kevätkokous Online 30.3.2021 klo 18:00

    Tänäkin vuonna kevätkokous pidetään tartuntavapaasti videoneuvotteluna. Voit osallistua läppärillä tai mobiililaitteella kameran ja mikrofonin avulla.

    Klikkaa sisään neukkariin!

    Kerhohuone Online!

    Hyppää virtuaaliseen kerhohuoneeseen katsomaan onko ketään paikalla. Käytä tietokonetta tai mobiililaitetta mikrofonin ja kameran kanssa. Katso virtuaalihuoneen ohje.

    Käy sisään: https://meet.jit.si/LUSry 

    Huomioi että virtuaalihuone on avoin ja kuka vain voi klikata sisään ja nähdä ja kuulla muut. Eli ole kuin olisit vaikka julkisessa kahvilassa.

    Lohjan Urheilusukeltajat ry


    Lohjan urheilusukeltajat ry on 1976 perustettu Sukeltajaliiton jäsenyhdistys ja siihen kuuluu noin 80 jäsentä.

    Sukellusseuramme järjestää vuosittain laitesukeltamisen ja snorkkelisukeltamisen kursseja, joissa kouluttajina toimii Sukeltajaliiton hyväksymät sukelluskouluttajat. Kurssit järjestetään pääsääntöisesti Meriturvan ja Lohjan virkistysuimala Neidonkeitaan tiloissa. Kursseiltamme saa kansainvälisen CMAS -sukeltajakortin.

    Seurallamme on viikoittain kokoontuva aktiivinen Norppajaos, joka on tarkoitettu 8-15 vuotiaille vedessä viihtyville nuorille. Norppien lajeina ovat uinti, snorkkeli- ja vapaasukellus, uppo- ja vesipallo, ensiaputaidot sekä hengenpelastus. Vesileikkejä unohtamatta!

    Sukellusharrastus soveltuu monipuolisuutensa takia lähes kaikille. Se tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet erilaisiin vedenalaisiin elämyksiin: snorkkelisukellus, sukelluskalastus, vapaasukellus, räpyläuinti, uppopallo, laitesukellus, vedenalainen valokuvaus ja meriarkeologia ovat eräitä esimerkkejä sukelluksen osa-alueista.

    Sukeltajaliitto valvoo kansallisesti harrastussukeltajien etuja ja edustaa suomalaisia sukeltajia maailmalla.

    Seuramme jäseneksi voit hakea täyttämällä jäsenhakemuksen.

    Seuramme ryhmäsivu Facebookissa

    ja yhteisösivu

     

    Lomakkeella ei ole kenttiä.